Kahdeksan tunnin yöunet

Minäkin olin yksi niistä. Yksi niistä vannoutuneista, joiden oli aivan pakko saada nukuttua kahdeksan tunnin yöunet. Voi sitä tukalaa oloa, kun nukkumaan mennessä katsoi kelloa ja tiesi, että nyt ei tunnit riitä kauneusuniin. Oli jo valmiiksi väsynyt olo aamulla, vaikka oli vasta ilta. Ihan hölmöä! Mutta totista totta se oli. Stressasin siis yöunista, ennen kuin olin edes nukahtanut.

Tämä elämänvaihe sai kuitenkin uuden käänteen, kun minusta tuli äiti. Hyvästi kahdeksan tunnin yöunet – jään kaipaamaan teitä, nähdään ehkä viiden vuoden päästä. Ihme kyllä en kuitenkaan ollut kovin väsynyt, jaksoin yllättävän hyvin, vaikka pienokaisia olikin kaksi, vuoden ikäerolla. ”Jaksamisen salaisuus piilee nuoressa iässäsi”, sanottiin usein. Myös äitiys -ja imetyshormonit auttoivat kuulemma jaksamaan. Kyllä varmasti siinäkin oli perää, mutta nyttemmin olen saanut uusia näkökulmia ja ymmärrystä jaksamiseeni – joogapolkuni kautta.

Kun ensimmäisen kerran joogaopettajani mainitsi sanan Sadhana, naureskelin. Ai että joka päivä pitäisi nousta viideltä, tai jopa aikaisemmin, ylös joogaamaan? Ihmetouhua… Kuka nyt vapaaehtoisesti heräisi ennen lapsia?? Puolustukseksi (jotta en näyttäisi ihan laiskamadolta hänen silmissään) vastasin heti opettajalleni, että eihän se voi koskaan onnistua, jos on pieniä lapsia kotona, jotka heräävät pieneenkin ääneen. Hän hymyili salaperäisesti ja kertoi, että kaikki on mahdollista. Laitoin koko sadhanan mappiin Ö ja ajattelin, että se touhu ei ole minulle, kahdeksan tunnin nukkujalle.

Aikaa vierähti jokunen viikko ja korviini kantautui näkemyksiä Ayurvedasta, vuosituhansia vanhasta, intialaisesta terveysopista. Ayurvedan mukaan keholle kaikista luontaisin rytmi on herätä ennen klo 06:00 ja mennä nukkumaan ennen klo 22:00. Tämä aikaväli antaa keholle ja sen elimille mahdollisuuden riittävällä levolle. Niin kuin varmasti monilla lapsiperheillä, meilläkin on käytössä ”vuoroheräämiset”, varsinkin viikonloppuisin. Ihmettelin kuitenkin usein, miksi silti olin niin väsynyt, vaikka sain nukkua pitkään. Olin oikeastaan pirteämpi niinä aamuina, kun ”jouduin” heräämään aikaisemmin. Yhdistin oman kokemukseni Ayurvediseen oppiin ja oivalsin, että minä voin paremmin, kun nousen ylös silloin kun herään, enkä enää yritä saada lisää unta vain sen takia, että ”kello on vasta niin vähän”.

Kundaliinijoogasta kiinnostuneena luin opuksia Yogi Bhajanin opeista ja yllättäen samoihin aikoihin silmiini osui hänen näkemyksensä unesta – sen laadusta ja määrästä. Yogi Bhajanin mukaan ihmiselle riittää noin 5,5 tunnin yöunet, jos uni on syvää ja katkeamatonta. En ole itse tätä varsinaisesti kokeillut, ja se onkin vähän haastavaa lapsierheessä, mutta uskon, että se on mahdollista. Itselläni on nimittäin samankaltainen kokemus, kun lapset olivat taaperoita. Olin pirteä etenkin niinä päivinä, kun olin saanut nukuttua pidempiä pätkiä (4-5h), vaikka olinkin herännyt monta kertaa yössä.

Palaset alkoivat loksahdella paikoilleen ja minua kiehtoi yhä enemmän ajatus omasta rauhallisesta ja hiljaisesta aamuhetkestä, omasta sadhanasta. Laitoin herätyskellon soimaan viideksi ja raahauduin väkipakolla pois vällyjen välistä pehmeälle villaiselle joogamatolleni – onneksi se vähän lämmitti oloa. Olin niin väsynyt, mutta en antanut periksi. Tein lämmittelyharjoituksia ja joogaharjoituksen (kundaliinijoogassa on erilaisia ja eripituisia harjoitussarjoja, joista käytetään nimitystä kriya), jota seurasi 11 minuutin meditaatio. Jossain vaiheessa harjoitusta huomasin, että en ollutkaan enää väsynyt! Ihmeellistä! Jatkoin sitkeästi joka aamu, ja pikkuhiljaa herääminen ei ollut enää vaikeaa – keho tottuu nopeasti. Tulin riippuvaiseksi siitä hyvänolon tunteesta, jonka joogaharjoitus minulle antoi ja teen sitä vieläkin, joka päivä. Paitsi että sain itselleni sitä kuuluisaa ”omaa aikaa”, niin on aivan mahtavaa olla hereillä ennen lapsia. Aamu käynnistyy niin paljon paremmin, kun ei tarvitse herätä lapsen pomppuihin vatsan päällä.

Tietysti on ollut niitäkin aamuja, kun en olosuhteiden vuoksi ole voinut tehdä sadhanaa. Tällöin olen ollut lempeä itselleni, ja aloittanut aamuni vaikka pienellä meditaatio -tai venytyshetkellä. On myös ollut niitä aamuja, jolloin rakkaat lapset ovat heränneet (todella) aikaisin ja tulleet ”häiritsemään” joogaamistani. Tämäkin on ollut hyvä oppiläksy. Annanko ärtymyksen tunteilleni vallan vai yritänkö pysyä rauhallisena ja jatkaa siitä huolimatta, vaikka tytär on vieressä ja hypistelee kaikkea mahdollista. Valitsin jälkimmäisen ja nyt lapseni tietävät, että ”äiti joogaa aamuisin, turha sille on mitään yrittää puhua, kun ei se vastaa mitään”. Nykyään nuorimmaiseni, 3-vuotias tytär joogaa/meditoi kanssani, jos sattuu nousemaan pehkuista jo ennen kuutta.

Itse Sadhanasta ja sen mielettömistä vaikutuksista, sekä fyysisistä että henkisistä aspekteista, voisin kirjoitella vielä vaikka 1000 sanaa lisää, mutta se jääköön toiseen kertaan. Toivon, että kokemukseni antaa voimaa juuri Sinulle ja rohkeutta kokeilla – sinulla ei ole mitään menetettävää!

Yogi Bhajanin viisaisiin sanoihin haluan myös tämän artikkelini päättää:

”If you can’t have the best, make the best of what you have.”

Jos et voi herätä viideltä, herää kuudelta, jos sekään ei onnistu, herää seitsemältä tai tee joogaharjoitus vaikka illalla. Jos kundaliinijooga ei miellytä, tee jotain muuta! Kunhan teet jotain. Ole itsekäs ja anna itsellesi omaa aikaa. Nukuitpa sitten kahdeksan tuntia tai et.