Ei saa syödä lihaa – vai saako?

Ei saa ostaa muovia. Ei saa käyttää fluorihammastahnaa. Ei saa altistua säteilylle. Ei saa käyttää alkoholia. Ei saa syödä gluteenia eikä valkoista sokeria. Eikä viljaa, puhumattakaan maitotuotteista. Eikä ainakaan lihaa! Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Minulle tulee mieleen tästä se Muumien jakso, jossa kadonneet lapset istua nyhjöttävät puistossa, joka on täynnä kieltotauluja: Ei saa juosta, ei saa huutaa, ei saa kävellä nurmikolla. Yhdessä kieltotaulussa jopa kielletään kieltotaulujen repiminen!

Elämme mielenkiintoista aikaa, törmäämme päivittäin erilaisiin elämäntapaohjeisiin ja ravintosuosituksiin. Meitä kehotetaan tekemään niin ja näin ja luvataan samalla auvoista onnea itsensä ja oman kehonsa kanssa. ”Tämä toimii sataprosenttisesti! Kokeile ja ällisty!”
Varmasti monessa tapauksessa tarina saakin onnellisen lopun – kiputilat häviävät ja olo paranee. Mutta kuinka kauan tätä onnea kestää? Tuleeko avioero kun naapurin lakkiaisissa tuputetaan syömään kermakakkua? Tai teet syrjähypyn hodarin kanssa yön pikkutunneille kuplivassa olotilassa?

Älkää käsittäkö minua väärin, olen tietysti hyvin iloinen, kun ihmisten tietoisuus ravinnosta ja ekologisesta elämäntavasta on lisääntynyt. Mahtavaa! Itsekin yritän välttää valkoista sokeria (Mummolassa tämä on hieman vaikeaa) ja laitan virrat pois modeemista ja puhelimesta yön ajaksi. Olin myös monta vuotta syömättä punaista lihaa, kunnes väsyin siihen, että aina piti keksiä tekosyy miksei syönyt Mummon tekemää karjalanpaistia. Sota- ja pula-ajan kokeneelle ei jostain syystä saanut järkevästi selitettyä miksi ei syö lihaa…

Tässä sääntöviidakossa kaipaan kuitenkin yhtä, tuiki tärkeää, ohjetta: Kuuntele itseäsi ja kehoasi. Mitä se tarvitsee? Mistä sinulle tulee/ei tule hyvä olo? Olisi tietysti ihailtavaa, jos valinnoillaan ja ruokatottumuksillaan voisi samalla ”parantaa maailmaa”. Luomun ostaminen alkaa jo olla ihan peruskauraa monelle – onneksi! Mutta kannattaa myös miettiä niitä lehmiä ja possuja, joita kasvatetaan vain ja ainoastaan niistä saatavan hyödyn takia. Vaikka se maito on kuinka luomua tahansa, onko meillä oikeus litkiä sitä litratolkulla joka päivä?

Kun ystäväni aloitti joogaamisen kymmenisen vuotta sitten, niin hän ilmoitti näpäkästi jooga-opettajalleen, että ”mä en sitten ainakaan rupea kasvissyöjäksi”. No, kuinka kävikään, nykyään hänestä on hyvää vauhtia tulossa vegaani. Tunnistan itseni tästä jotenkin. Haluan luottaa siihen, että hiljaa hyvä tulee, antaa asioiden tekeytyä rauhassa omalla painollaan. Ehkäpä minäkin sitten joku päivä… Kun se tuntuu hyvältä ja oikealta.

Itse olen nyt siinä vaiheessa, että olen vihdoin saanut jätettyä pois aamuruisleivät, tilalle tuli kylläkin kauraleipä ja kananmuna. Jätin ruisleivät pois, koska koin, että niistä ei enää tullutkaan niin hyvä olo kuin ennen, en sen takia, että niissä on gluteenia. Liha on myös jäänyt vähemmälle, koska kasvisruokaa syödessä on yksinkertaisesti parempi mieli. Yritän siis tehdä ratkaisuni sen perusteella, mikä tuntuu hyvälle. Luotan omaan intuitiooni ja siunaan sen ruuan minkä syön. Ja kiitän! Olen lempeä itselleni ja nautin elämästä.

Pitääkö siis aina luopua jostain, mistä pitää? Ehkä välillä – jo pelkästään luonnon hyväksi. Mutta kuuntelethan itseäsi ennen kuin pystytät kieltotaulun. Aina voi valita sen kultaisen keskitien, ilman ”Ei Saa” -kylttejä. Elämä ilman kieltotauluja voi yllättää!

bridge-19513_1280