Pusuhipan pomo

Kello oli 14 minuuttia vaille keskiyö, kerkesin juuri ja juuri! Sunnuntailapseksi siis. Talvinen yö toi mukanaan hennon tytön, joka halusi tulla maailmaan niin vimmatusti, että syntyi kierukasta huolimatta. Kierukka-Kirsi, hän esitteli näpäkästi itsensä vieraille. Koska sunnuntailapselle kaikki on aina helpompaa, niin kävely (lue: juoksu) luonnistui jo 8-kuukautisena, pusuhipan pomona oltiin 5-vuotiaana ja hymytyttöpatsas sai uuden omistajan ensimmäisellä luokalla. Stipendejä tuli, koulunkäynti oli naurettavan helppoa ja peruskoulun keskiarvokin oli yli yhdeksän. Oli ystäviä, kotibileitä, kultainen nuoruus. Ihana ensimmäinen koti, työpaikka ja huomaavainen poikaystävä, josta äitikin tykkäsi (tatuoinneista huolimatta). Täydellinen elämä siis, juuri niin kuin sunnuntailapselle luvattiin.

Ainakin päällepäin se näytti olevan täydellistä. Muistan, kuinka eräs tuttavani sanoi minulle ensimmäisen kotini tupareissa: ”Helppoahan sulla on, kun oot syntynyt kultalusikka suussa”. Siitähän vasta roihahdin ja avauduin möläyttäjälle vanhempien avioerosta, niukasta (mutta silti lempeästä) lapsuudesta ja siitä, kuinka ensimmäisen kotini takuuvuokran itse säästin viimeistä penniä myöten saamistani ylioppilaslahjarahoista. Maksoin itse puhelinlaskuni ja vaatteeni, kun lapsilisä loppui ja valehtelin ystävilleni kuukausirahan suuruuden, koska minua nolotti kertoa miten vähän se oikeasti oli. Tein mapitustöitä äitini toimistolla joulu- ja hiihtolomina, kun muut kaverit olivat laskettelemassa alpeilla. Tämä siksi, että saisi ostettua samanlaiset farkut ja laukun kuin kavereilla. Yhtä tuskaa oli kun joululoman jälkeen koulussa kerrottiin mitä oltiin saatu joululahjaksi. Vaikka olinkin tyytyväinen saamiini lahjoihini, niin niiden määrä oli kuin kärpäsen kakka verrattuna ystävieni lahjavuoreen.

Tämä ehkä riittänee antamaan kuvan nuoruuden sisäisestä ristiriidasta ja kamppailusta. Sunnuntailapsi muka, pah! Nyt kun katson ympärilleni, voin kyllä taas ostaa tuon sunnuntailapsi -höpötyksen. Minulla on kaikkea mitä olen ikinä halunnut. Ihana koti (kiitos avokätisen pankin), vieläkin ihanampi mies (kiitos Ruotsi) ja kaksi sanoinkuvaamattoman arvokasta lasta (kiitos Universumi). Olen onnellinen ja saan tehdä sitä mitä sydämeni halajaa.

En kuitenkaan voi antaa kaikkea krediittiä Sunnuntaille, onhan tässä vähän töitäkin tehty. Nyt en kuitenkaan puhu tavanomaisesta työstä, vaan henkisestä panoksesta. Kiitollisuuden, visualisaation ja luottamuksen mahtavien voimien oppipoikana tässä olen saanut kulkea, ja paljon on matkaa vielä jäljellä. <3 Netti on täynnä erilaisia reseptejä, joten minäkin haluan jakaa omani:

Runsauden ja hyvinvoinnin resepti:

aimo annos Kiitollisuutta

yksi/useampi kpl Pyyntöjä (sydämestäsi)

reilusti Mielikuvitusta

iso kourallinen Luottamusta

hyppysellinen Rohkeutta

sylillinen Auttamista ja Jakamista

1. Odota kärsivällisesti pyyntösi valmistumista.
2. Nauti.
3. Kiitä.

Olen varma, enemmän kuin varma oikeastaan, olen vakuuttunut, että tällä reseptillä jokaisen ihmisen (ja nuoren!) on mahdollisuus saavuttaa elämässä unelma kuin unelma. Muista, että olet oman pusuhippasi pomo. Luot itse oman todellisuutesi, oman elämäsi. Kun lakkaa olemasta olosuhteiden orja, ja ottaa ohjat omiin käsiinsä, niin mitä vaan voi tapahtua. <3