All Good Everything

”Kiitollinen, siunattu, onnellinen, matkannut tänne ohi ongelmien. Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken, mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen.” -Cheek (Biisistä Kyyneleet)

Löydän itseni yhä useammin kuuntelemasta Cheekin musiikkia. Siis joogi kuuntelemassa räppiä! Olen aina kuunnellut paljon eri musiikkisuuntauksia rockista reggaeseen, mutta hiphop vei sydämeni jo lapsena. Bomfunk MC’S tahtiin breikattiin limudiskossa, Cypress Hillin, Eminemin ja Fintelligensin soidessa opeteltiin käsimerkkejä ja olipa ensimmäinen poikaystävänikin lökäpöksy räppäri, tietysti. Teini-ikäisenä kuvioihin tuli ”yhteiskuntaräppiä” tekevä Avain. Löysin hiljattain 13-vuotiaan päiväkirjasta seuraavan pätkän: ”Mä kuuntelen nyt just yhtä aivan ihanaa Rap -bändiä Avainta. Ihan seko nimi, mut nää kappaleet on aivan ihanii ja koskettavii. Mä rakastan just tällästä rytmikästä rappii mis on tosi hyvät sanat. Ne oikeesti pistää ajattelee. Noi riimit on mm. kansan oikeuksist, väkivallasta, masennuksist, nuorista ym…”

Musiikilla oli koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan ihan valtava merkitys. Sain siitä todella paljon lohtua ja toivoa, etenkin murrosiän myrskyissä. Nyt kun elämä on tasaantunut, eikä tarvitse enää murehtia tekstaako ihastus takaisin, niin kuuntelen musiikkia enimmäkseen boostaus -mielessä. Arki-kokkailut, lapsien kuskailu, siivoaminen ja pyykkääminen on niin paljon hauskempaa, kun saa ”luukuttaa musaa” oikein kunnolla.

Näin yrittäjänä tulee tehtyä paljon töitä kotona ylhäisessä yksinäisyydessä, ja mikäpä olisi parempaa taustamusiikkia kuin Cheekin kannustavat riimit: ”Tulin voittamaan, en anna minkään seistä tiellä, sä tsiigaat voittajaa … En suostu unelmoimaan elämääni, vaan elän unelmaani … ” Jostain syystä saan juuri Cheekin musiikista aivan mielettömät fiilikset ja olen todella kiitollinen hänelle tekemästään musiikista. Hän on omalla esimerkillään innostanut minutkin saavuttamaan tavoitteeni. En rokkaa stadionia, mutta lupaan pysyä aitona ja aina joogaa koska, sieluni on ikuinen.

Otan mallia, ja teen niinku Cheek – tähtään korkealle, kohti omia unelmiani. Ja kun yksi unelma on saavutettu, tähtään kohti seuraavaa! Tällä hetkellä on just sellainen fiilis kuin biisissä All Good Everything: Aurinko paistaa, kirjoitan omalla takapihalla uuden kotimme terassilla ja nautin elämästä: ”Tuntuu hyvältä, miten mä voin muka pyytää enempää.”

Kiitos Elämä, kiitos Cheek. Kiitos kaikki WaterLilyn asiakkaat, jotka ovat tehneet yhdestä unelmastani totta. <3

Ole oma itsesi, kuuntele räppiä, reggaeta tai rockia, ja muuta maailmaa!

”Tää on niille, jotka kulkee jalat maassa, pää pilvissä.” -Cheek