Reiki

lantern-1035717_1280

Reikin ihmeellinen voima

Oletkin varmaan joskus kuullut Reikistä – tai jostain muusta energiahoitomuodosta. Internet on täynnä mitä erilaisimpia hoitomuotoja, myös alkujaan Japanista tullut Reiki on kasvanut ja haaroittunut moniksi eri suuntauksiksi. Katson kuitenkin tämän rikkaudeksi, jokaiselle löytyy jotakin.
Alkuperäinen Reiki eroaa muista energiamuodoista ainakin kahdella tapaa; 1. Reiki-energiaa ei ohjailla, se ohjautuu itsestään sinne, missä keho sitä tarvitsee 2. Reikivälittäjä on saanut omalta Reikimestariltaan ns. ”virityksen”, jolloin hänen energiakanavansa on ”viritetty” Reiki-energian taajuudelle. Reikin isä Mikao Usui kirjoitti vuonna 1922:

”Reiki can never and will never belong to just one person or one organisation. Reiki is the spiritual heritage of all of humanity.”

Niin kuin kaikki maailmassa on energiaa, myös meissä ihmisissä virtaa energiaa. Tästä energiasta käytetään eri nimityksiä riippuen maasta ja kulttuurista. Japanilaisessa traditiossa käytetään nimeä Ki, kiinalaisessa perinteessä puhutaan Chi:stä ja Intiassa Pranasta. Kun elämänenergia on tukkeutunut, eikä pääse virtaamaan kehossa vapaasti, niin syntyy epätasapainotiloja (flunssa, stressi, kipu -ja pelkotilat jne.). Reiki on parantavaa elämän energiaa, eikä se ole sidottu aikaan eikä paikkaan. Siksi sitä voi välittää myös kaukona.

Reiki on erittäin lempeä ja rentouttava energiahoitomuoto, jossa välitän parantavaa universaalista elämänenergiaa. En siis itse ”anna” energiaa, vaan välitän sitä käsieni kautta. Reiki-energia menee aina sinne, missä sitä tarvitaan, oli kyse fyysisestä tai emotionaalisesta epätasapainosta. Reikiä voi käyttää jonkin tietyn vaivan/oireen parantamiseen, esimerkiksi erilaisten kiputilojen hoitoon (akuutin vaivan hoitoon suositellaan kolmea hoitokertaa, mutta tämä toki yksilöllistä). Reiki on myös todettu tehokkaaksi hoitomuodoksi stressin ja/tai masennuksen hoidossa.

Reikin mielenkiintoisesta historiasta voi lukea lisää täältä http://usui-reiki-ryoho.fi

Hoidon kulku:

Ennen varsinaista hoitoa keskustellaan lyhyesti asiakkaan tilanteesta. Missä ja milloin kipua/huonoa oloa esiintyy? Mikä kehon osa tai tunnetila kaipaa huomiota? Hoitoon voi toki tulla myös ilman mitään sen kummempaa vaivaa, rentouttava Reiki tasapainottaa ja poistaa energiatukoksia, sellaisiakin joiden olemassaolosta ei ehkä ollut tietoa.
Hoito tapahtuu makuuasennossa, mukavan rennot vaatteet päällä. Käyn läpi kehon chakrat eli kehon energiakeskukset erilaisten käsiasentojen kautta. Hoidan lisäksi myös sitä aluetta, joka selkeästi kaipaa enemmän hoitoa ja huomiota.

<3

”Reiki is love.
Love is wholeness,
Wholeness is balance,
Balance is well being,
Well being is freedom from disease.”
-Mikao Usui (1864-1926)

Hinnasto:
60 min 50€, 3 kertaa 120€
Kaukohoito 50€, 3 kertaa 120€
Lapset (vanhemman seurassa) n.45 min 40€
Kaikki hinnat sisältävät ALV 24%.