Inner Flow – Healing Yoga
The Art of Moving Your Body & Soul
Inner Flow connects You with yourself.
Vuosien saatossa olen kokeillut paljon eri joogamuotoja, ja vuonna 2014 kokeilin ensimmäistä kertaa kundaliinijoogaa – se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Aloin tekemään kundaliinijoogaa ensin viikottain, sitten päivittäin ja lopulta valmistuin kundaliinijoogaopettajaksi vuonna 2017.
Opetin perinteistä kundaliinijoogaa aina kevääseen 2021 asti, kunnes vahva ohjaus kertoi minulle, että oli aika muuttaa ohjaustapaani intuitiivisempaan suuntaan. Tämä tuntui luonnolliselta jatkumolta, sillä olinkin jo siihen suuntaan mennyt vuosi vuodelta enemmän. Kundaliinijooga on edelleen lähellä sydäntäni, mutta se voi olla hyvinkin suorituskeskeistä, ja ajoittain jopa liian rankkaa, joten loin UUDENLAISEN LIIKEMUODON, jossa on kaikki kundaliinijoogan parhaat puolet lempeydellä ja elementeillä höystettynä – INNER FLOW.
Sen tarkoitus on liikuttaa sekä kehoa että mieltä, yhdistää sinut elementteihin, joiden kautta yhdistyt Omaan Korkeimpaan Itseesi ja sitä kautta omaan parantavaan voimaasi. Sinä kannat oman parantumisesi, tasapainoisen olemisesi, avaimia itsessäsi – Inner Flow antaa sinulle työkalut eheytymiseen liikkeen, äänen ja rentoutumisen avulla.
Inner Flow alkaa maadoittumisella, jolloin yhdistytään Maa -elementtiin sekä omaan Korkeimpaan Itseemme.
Tämän jälkeen seuraa Vesi -elementin virtaavat harjoitukset, jotka lämmittävät selkärankaa sekä muuta kehoa.
Seuraavaksi koemme Tulen voiman ja herätämme oman sisäisen liekkimme tekemällä keskivartaloharjoituksia sekä muita kehoa vahvistavia harjoituksia. Terve keho tarvitsee lämpöä, jotta se voi polttaa pois tarpeetonta, vanhaa energiaa.
Tätä seuraa Ilman elementtiin yhdistyminen; avaamme Sydäntämme sekä teemme hengitysharjoituksia. Ilman elementin tunnemme myös yhtyessämme Omaan Ääneemme; laulamme iki-ihania mantroja mm. kundaliinijoogatraditiosta. Tiesitkö, että Oma Äänesi on äärimmäisen parantavaa, sekä kehollesi että sielullesi?
Tunti päättyy pitkään rentoutumiseen, jolloin keho ja mieli saavat syvärentoutua sekä ottaa vastaan harjoitusten syvälliset vaikutukset.
Inner Flow -tunti sopii kaikille, ikää, sukupuolta tai fyysistä kuntoa katsomatta. Siinä ei tarvitse venyä erikoisiin asentoihin tai olla notkea, suurin osa liikkeistä on sellaisia, että ne sopivat kaikille. Tunnilla pidetään silmät kiinni koko ajan. Tällöin pääsee syvemmälle omaan harjoitukseen ja voi keskittyä omaan kehoonsa, ei naapurin.
Niin kuin muissakin joogamuodoissa, tunnille on hyvä tulla tyhjän vatsan kanssa, vältä siis ruokailua ainakin 2 tuntia ennen harjoitusta.
Ota tunnille mukaan mukavat vaatteet, vesipullo ja avoin mieli!
Palautteita tunnista:
”Kirsin joogatuntien jälkeen on aina hyvä ja rauhoittunut olo. Kirsi on samaan aikaan ihanan energinen ja rauhallinen. Hänessä on paljon iloa ja aitoa läsnäoloa ja tunneille on aina ilo tulla. Tunneilla on helppo seurata ohjeita ja ne sekä haastavat että rauhoittavat mieltä ja kehoa.”
”Mantrat auttoivat ihanasti unohtamaan muut mielessä seilaavat asiat.”
”Pidän Kirsin tyylistä ohjata. Jooga on sopivan pehmeätä, mutta sisältää kuitenkin sopivassa määrin myös kehoa ja mieltä haastavia osioita. Arvostan Kirsin vapaata otetta Kundaliinijoogan ohjauksessa. Kaikki ei tapahdu prikulleen opittujen ”sääntöjen” mukaan, vaan luovasti ja intuiton johdatusta kuunnellen. Kiitos tästä mahdollisuudesta käydä tunneilla etänä!”
”Alusta asti lämmin ja ihana tunnelma. Hyvät harjoitussarjat, oli helppo ensikertalaisena pysyä mukana. Mantrat oli ihania, niitä olisi voinut tehdä loputtomiin.”
”Kirsin joogatunnit ovat ihania ja ne hurmasivat minut heti ensimmäisestä tunnista lähtien! Kirsin tunnit rauhoittavat ja rentouttavat mutta silti myös energisoivat. Kirsi ohjaa itsevarmasti aidolla ja iloisella persoonallaan!”
Aikataulu & Hinnasto:
Huom! Studio WaterLily on sulkenut ovensa, sillä asun nykyään Ruotsissa. Tervetuloa live etäjooga-tunnille SUNNUNTAISIN klo 9:30. Maksu 10€/krt MobilePay/laskulle. Ilmoittaudu mukaan kirsi@waterlily.fi
Etäjoogaan ilmoittaudutaan 4 viikoksi kerrallaan, tallenne tulee kaikille automaattisesti, jos joku kerta ei pääse mukaan.
Tutustu TÄSTÄ kundaliinijoogaan, tein Youtubeen ilmaisen Inner Flow -tunnin sinulle. <3
JOOGATALLENTEITA OSTETTAVISSA HINTAAN 25€/kpl tai 2 tallennetta hintaan 40€. Voit katsoa tallenteita niin monta kertaa kuin haluat, ei aikarajoitusta.
Joogatallenteiden teemat:
* Napakeskuksen vahvistaminen
* Auran vahvistaminen
* Sydänchakran avaaminen
* Immuunijärjestelmän vahvistaminen
Saat linkin joogatallenteeseen omaan sähköpostiisi, joten laita minulle tilaus sähköpostisi kautta: kirsi@waterlily.fi
YKSITYISTUNTI/PRIVATE YOGA CLASS: 97€
Saat mukaasi oman joogaohjelman, jota käymme yhdessä läpi. You get your own program with you.
YRITYSTUNTI alk. 97€ – kysy tarjousta!
”The Soul always knows what to do to heal itself. The challenge is to silence the mind.”
-Caroline Myss
”The Soul always knows what to do to heal itself. The challenge is to silence the mind.”
-Caroline Myss