No eihän se taaskaan mennyt niin kuin me olimme kuvitelleet… Kun suunnitelmat menee ”pieleen” 17.kerran, ei sitä jaksa enää edes suuttua, kunhan ihmettelee vaan maailman menoa ja omituista johdatusta. Tämän kerran luottamustestin numero on jotain 582…
Kun olimme muuttamassa Espanjasta Ruotsiin, meillä oli vaihtoehtona tasan kaksi eri kaupunkia, Simrishamn ja Höör, näissä oli nimittäin molemmissa steinerkoulut. Lapsemme ovat olleet aina steinerkoulussa, joten tämä oli koko perheelle tärkeää. Höör oli meille entuudestaan tuttu, sillä olimme asuneet siellä perheen kesken vuosina 2014-2016, lapset aloittivat siellä steiner-tarhassa, ja minä tein silloista ammattia vastaavaa luokanopettajan työtä Höörin steinerkoulussa. Emme kuitenkaan halunneet palata ajassa takaisin päin, vaan halusimme aloittaa puhtaalta pöydältä uudessa kaupungissa, siksi valitsimme Simrishamnin. Kävikin sitten niin, että lapset eivät saaneetkaan paikkoja Simrishamnin steinerkoulusta.
Great, olimme taas samassa sopassa kuin Espanjassa. Tiedustelimme lapsilta, jos he olisivat olleet halukkaita jatkamaan koulu-uraansa peruskoulussa, mutta vastaus oli erittäin jyrkkä ei. Eipä siinä sitten ollut muuta vaihtoehtoa, kuin soittaa Höörin steinerkouluun, josko heillä olisi paikkoja tulevalle lukuvuodelle. Hauskinta tässä oli, että soitin entiselle pomolleni, koska Emiliaskolan oli vanha työpaikkani. Koulupaikat onnistui, mutta uusi koti pitäisi löytää mahdollisimman pian, sillä näiden kahden kaupungin välillä oli yli 80 kilometriä.
Ja taas uutta kotia etsimään, jännitysnäytelmähän siitä taas tuli, uusi koti löytyi juuri ja juuri ennen kuin vanhasta piti lähteä pois (Ruotsissa on 3kk irtisanomisaika vuokra-asunnoissa), olisikohan 3 viikkoa ollut jäljellä. Onneksi olin tottunut elämään tämänkaltaisessa jännityksessä Espanjassa, ja vaikka välillä asunto-asia stressasikin, syvällä sisimmissäni tiesin ja luotin, että koti meille tuodaan. Ja niin tuotiin! Heppojen ja lampaiden keskeltä, 3km päästä lasten koulusta. Tiedättekö mikä tässä uudessa muutossa oli hulvatonta? Meidän vuokraisännän autossa komeili rekisteri-kilvissä 777. Vahvistuksen vahvistus! KYLLÄ, meidän oli todella tarkoitus muuttaa takaisin entiseen kotikaupunkiimme, Hööriin, keskelle Skånea. Yksi ympyrä oli taas sulkeutunut.
Aluksi olin innoissani Hööriin muutosta, siellä olisi tuttuja ja lapsilla samoja ystäviä, keiden kanssa he olivat olleet samassa päiväkodissa! Muutimme myös lähemmäksi lentokenttää ja mieheni sukulaisia, kaiken kaikkiaan Höör tuntui hyvältä, vaikka olikin todella kummallista asua täällä taas 8 vuoden jälkeen.
Kunnes sitten ei enää tuntunutkaan hyvältä. Tuntui, että olimme tulleet takaisin alkuun, lähtöruutuun. Marcus, mieheni siis, oli taas palkkatöissä ja minunkin piti tehdä sivutöitä yritykseni ohella, jotta saisimme pankilta asuntolainaa. Pankit kun eivät yhtään tykkää yrittäjistä, etenkään tällaisista henkisen alan hipeistä, joilla toimintasuunnitelma on aivan mahtavassa Pyhässä Järjestyksessä Yläkerran kanssa. =) Ai mikä kuukausilaskelma?
Tuntui, että kaikki yhteinen työmme valuisi hukkaan. Tuntui epäreilulta. Olin ihan kuin pikkulapsi, joka huusi ja itki epäreilua kohtaloaan…miksi, miksi? Miksi olemme taas täällä samassa paikassa? Miksi Espanjan unelma ei toteutunut? Miksi pankit ei anna meille lainaa, vaikka 15% käsiraha oli valmiina? Vielä tyhmemmältä tuntui, kun tasan tarkkaan tiedostin oman uhmaikäisen käyttäytymiseni. Sydämessäni tiesin, kuinka hyvin meillä asiat oli, mutta silti teki mieli kiukkuilla, paljon. Ja itkeä. Paljon. Kävin läpi myös ääretöntä ”en ole tarpeeksi hyvä” – syndroomaa. Se olikin minulle vanha tuttu kaveri, mutta nyt se oli jotenkin vielä paljon vahvemmin läsnä. Yritin rakastaa, huolehtia itsestäni, mutta tuntui, että mikään ei auttanut. Olin ja elin uhrina, vaikka samaan aikaan tiesin, kuinka typerää se oli.
Sitten kirjoitin sähköpostia Niina-Matildalle, Mäntyharjun näkijälle, jolla olin viimeksi käynyt 3 vuotta sitten. Tiesin, että olisimme kesällä tulossa Suomeen, ja kysyin olisiko ollut aika tavata – kyllä oli, oppaat neuvoivat. Istunnossa tuli ilmi taas vaikka ja mitä, mutta yksi tärkeimmistä oli viesti, että se mitä nyt tunnen ja käyn läpi, ei ole minun, vaan ne liittyvät jollain tapaa Hööriin. Minä olin tullut sinne takaisin puhdistaakseni sieltä jotakin.
Valotyöntekijöitä kuulemma usein johdatellaan eri paikkoihin juurikin tekemään erinäköistä parannustyötä.
Sain tehtäväkseni tutkia Höörin historiaa, ja aluksi en löytänyt yhtään mitään, meinasin jo luovuttaa, kun yhtäkkiä yksi nimi putkahti esiin, se kuulosti jotenkin tutulta – Bosjökloster. Höörissä oli ollut ennen nunnaluostari. Samalla sekunnilla tajusin, että energiat, joita olin käynyt läpi, tulivat sieltä nunnaluostarista! Uhri -energia ja se, että vaikka mitä teen ei ole koskaan tarpeeksi hyvä. Toki mukana oli myös ihan omasta taskusta tätä uhri-energiaa, mutta oli helpottavaa kuulla, että ihan kaikki ei sentään kuulunut minulle.
Minun oli tietysti heti matkattava tähän kyseiseen nunnaluostariin, jo seuraavan päivänä! Menin ensimmäiseksi kappeliin, joissa alkoi soimaan enkelimäiset urut heti kun avasin oven, se oli todella upea kokemus, energia oli käsinkosketeltava. Istuuduin alas, koko kehoni väreili ja aloin rukoilla (huom, Rakkaus on uskontoni, en kuulu mihinkään uskontokuntaan) kaikkien edesmenneiden nunnien puolesta, ja koko paikan puolesta. Pyysin puhdistusta ja tunsin voimakkaasti Pyhän Rakkauden kosketuksen. Intuitio myös kuiskaili, että tänne paikkaan pitää alkaa järjestämään joogaretriittejä. Kun olin valmis, turistiryhmä oli tulossa sisään, kiitos Pyhä Järjestys.
Solmin vihdoin Rauhan itseni ja Höörin suhteen. Vapautin itseni puhdistustyöstä ja katkaisin energiasäikeeni nunnaluostarista ja muusta uhri-energiasta. Asetin jalkani maahan ja kerroin oppailleni, että olen nyt valmis juurruttamaan itseni tänne, kasvattamaan juuret ja olemaan kiitollinen tästä kauniista paikasta, jossa pääsen lehtimetsiin latautumaan ja paranemaan. Menin ja hankin ruotsalaisen kännykkäliittymänkin, nyt se on varmaa. Tänne asetumme ja rakennamme pesämme, tukikohdan. Täältä pääsee kyllä sitten hyvin maailmalle, lämpöön pitämään retriittejä. Ja tännekin pääsee todella helposti – Kööpenhaminan lentokentältä suoraan yhdellä junalla. Tervetuloa retriiteille, lisätietoa tulossa pian!
Ps. Sivutyö suomenkielen opettajana kannatti, koska nyt meillä on pankista lainalupaus, ja vihdoin pääsemme asettumaan aloillemme kun unelmiemme koti löytyy, se on tilauksessa!
Pps. Tein suoran live-lähetyksen sieltä nunnaluostarista, jos haluat katsoa pätkän, löydät sen TÄÄLTÄ.