fbpx

Blogi

Mikä susta tulee isona? Kysymys, jonka kuulemme elämämme aikana monia kertoja, joko itseltämme tai muilta. Vastauskin usein vaihtuu yhtä monta kertaa kuin kysytään. Niin on ainakin itselleni käynyt. Neljävuotiaana halusin olla balettitanssija ja balettiluistelija. Sitten eläinlääkäri, toimittaja, lentoemäntä, vaatekauppias ja luokanopettaja. Elämä johdatti minut kummallisten sattumien kautta steinerpedagogisiin luokanopettajaopintoihin ja
Unelmat

27 toukokuun, 2020

Hakuna matata!

Hakuna matata! 19.01.2020 KirsiYleinen  Katsoin pari päivää sitten lasteni kanssa Disneyn alkuperäisen Leijonakuninkaan. Se oli nostalginen kokemus, sillä Leijonakuningas oli ensimmäinen elokuva, jonka näin elokuvateattereissa yli 25 vuotta sitten. Elokuva teki minuun suuren vaikutuksen jo silloin ja yhä edelleen monien vuosien jälkeen. Viisaan isähahmon, Mufasan, ajatukset tähdistä ja Simban rohkeus
intuitio, oma polku

27 toukokuun, 2020

All Good Everything

  27.03.2019 KirsiYleinen  ”Kiitollinen, siunattu, onnellinen, matkannut tänne ohi ongelmien. Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken, mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen.” -Cheek (Biisistä Kyyneleet) Löydän itseni yhä useammin kuuntelemasta Cheekin musiikkia. Siis joogi kuuntelemassa räppiä! Olen aina kuunnellut paljon eri musiikkisuuntauksia rockista reggaeseen, mutta hiphop vei sydämeni jo
Unelmat   ,

27 toukokuun, 2020

Note to Myself

  15.08.2018 KirsiYleinen  ”Accept the moment as if you had chosen it”. Eckhart Tollen viisaat sanat ovat kulkeneet kalenterini (kyllä, kannan edelleen mukanani fyysistä paperikalenteria) välissä jo monien vuosien ajan. Tuo lause on ollut voimavarani, tuki ja turvani monissa elämäni haasteissa, niin pienissä ja suurissa. Post-it lapun liimapinta on kulunut
kundaliinijooga   ,

27 toukokuun, 2020

Niinku Paris Hilton

  14.10.2017 KirsiYleinen  Kimallusta, säihkettä, glamouria! Täysihoitoa viiden tähden hotellissa. Spa -hoitoja ja shoppailua. Ihan peruskamaa joogaopettajalle, eikös. Ystäväni tutustuttivat minut tässä taannoin astrologisten Alter Egojen maailmaan. Markku Mannisen sivuilla (trijata) on ohjelma, joka etsii syntymäajan -ja paikan perusteella oman luonnetyyppisi. Eteeni ilmestyi kuuluisuuden henkilöitä, joista yksi pomppasi heti silmiini,
intuitio, kundaliinijooga